keskiviikko 8. elokuuta 2012

Pään ja reseptien järjestelyä


Huh, mikä päivä. Oon käyny läpi meidän parvekkeen yhteydessä olevaa ulkovarastoa. Vihmovan kylmällä sadekelillä tämmönen ällötekeminen tuntui vielä ällömmältä. Mutta oon päättäny, että tässä muutossa me ei kanneta yhtään turhaa tavaraa uuteen kotiin. Pari muovikassillista vaatteita ja astioita lähti taas Konttiin tänään. Jätesäkillinen vanhaa roinaa löysi tiensä roskikseen. Mulla tulee nykyään tosi huono omatunto tavaroiden heittämisestä roskikseen. Saatan pitää tavaraa käsissä vaikka kuinka kauan, ja miettiä, että mitä tälle vois tehdä. Mutta eihän kaikkea vaan voi kierrättää. Mitä voi tehdä vanhalla liukurilla, joka on rikki? Ei sillä oikeen uskalla mäkeä laskia. Entäpä koristetyynyllä, jossa on punaviinitahroja? Ehkä joku huipputuunaaja keksis näillekin käyttöä...

Yks laatikko varastossa oli pullollaan vanhoja reseptejä: ruutupaperille kirjoteltuja, lehdestä leikattuja, kirjekuoreen raapusteltuja. Oli siellä seassa myös Pirkka-lehteä, Yhteishyvää ja muita reseptivihkosia. 




Ja simsalabim: 







Pilkulliseen Coloresta hankittuun reseptiarkistoon ruokaohjelappuset sujahti kivasti. Aattelin ensin, että loota tulee ihan täyteen, mutta sinne jäi kivasti tilaa vielä uusillekin resepteille.
Näin ne tavarat löytää paikkansa. Nyt näistä resepteistä tulee ehkä tehtyäkin jotain, kun pilkkulaatikko voi olla esillä keittiössä, eikä reseptit oo jossain pahvilaatikon pohjalla varaston perukoilla.

Ankku

2 kommenttia:

Copyright : Ankkula. Sisällön tarjoaa Blogger.