maanantai 13. elokuuta 2012

Mustia marjoja


Oltiin Helgan kans la-su yö Merijärvellä. Todellinen vauhtivuorokausi. Lauantaina illalla poimin mustaviinimarjoja pienen ämpärillisen. Nyt ne on jo hillona purkeissa talven juusto- ja herkutteluhetkiä varten. Mustaherukkahillo on tosi hyvää juustojen seuraksi.


Eilen päivällä käytiin äitin kans mustikassa. Sääskiä oli kiusaksi asti seurana, mutta saatiin ihan hyvä saalis tunnin aikana purnukoihin. Nyt on kolme pikkurasiaa vaikkapa mustikkapiirakan tekoon pakkasessa.



Meiän ruokapöydän tuolit tuli viime viikon lopulla. Ne on niin ihanat ku kuvittelinki niiden olevan. Hyvät istua. Tässä kuva pinkistä tuolista. 


Meillä alkaa olla todellinen kaaos täällä kotona. Pahvilaatikoita on joka puolella. Tyhjiä ja täysiä. Asiaa ei yhtään helpota se, että joudutaan varastoimaan nyt tänne sisälle myös esimerkiksi näitä tuoleja, ku eihän ne mahu varastoon. No kohta tämä helpottaa, kun päästään pikku hiljaa muuttamaan tavaroita Hietasaareen. Pian mää heilun siellä jo mittanauhan, maalisutin ja vasaran kans. Muutama yö vielä pitäs malttaa :)

Ankku

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Copyright : Ankkula. Sisällön tarjoaa Blogger.