sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Valmiina vuoden vaihtumiseen


Kuppi pullollaan Aino Lumoavaa lakritsaa, Happy New Year- lippuviiri katossa ja vaatteet huomisia uudenvuodenkemuja varten hankittu. Hyvin menee mutta menkööt. Ihanaa uutta vuotta teille kamut! Ollaanpa kuulolla ens vuonna.




Ankku

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Joulu


Pukki kävi.


Katoin pöydän koriaksi.



 

Peura pääsi seinälle ja sai parit koristeet sarviinsa.


Jouluruoka oli aika perusevästä: kinkkua, laatikoita ja salaatteja sekä lohta.


Illan tullen hipsittiin joulusaunaan, jota Heikki oli lämmittäny lähes koko päivän.
Olipa mukava joulu. Ja huomenna on kiva mennä taas töihin. Kevät/kesä 2013-kuvastot siellä oottelee Coloressa lähempää tutkiskelua.

Ankku

torstai 20. joulukuuta 2012

Tuolityynyjä ja joululahjoja


Pikkuhiljaa alkaa feikki-tolixien istuintyynytki valmistua. Kolme on jo valmiina. Tässä tulos.




Istuintyynynpäällisen alapuolella on vetoketju. On sitte helppo nakata pyykkikoneeseen, jos tulee sotkuja. Päällisten sisällä on aika ohkanen vaahtomuovi. Näitten tarkotus on lähinnä suojata istujaa kylmältä tuolilta, mutta antaa pikkusen pehmustetta pyllyn alle. Yöpaidassa aamupalalle istuessa metallinen kylmä tuoli ei tunnu kivalta jalkoja vasten. Kolme tähän mennessä ompelemaani on Cath Kidstonin kankaista.

Tänään kävin pitkästä aikaa Casadoorissa. Pukinkonttiin itelle päätyi iso värikäs valokuvaboksi. 


Tätä samaa sarjaahan löytyy vaikka mitä kivoja rasioita. Näissä viehättää tietysti runsas värienkäyttö!

Mää oon ollu varmaanki kilttinä tänä vuonna, ku pukki muisti mua jo paketilla ennen joulua. Äsken lahja-tyynyä pöyhin oikeen sohvalle kuvaa varten, niin just ku olin räpsäsemässä, selän takaa loikkas meidän Pirkko-koira ja kiersi itelleen kivan pesän tyynyjen taakse. Oikeen lokosalta näyttää. Ja tuo pukki-tyyny on ihan paras!


Jaahas, kello lähentelee puolta kahtatoista. Nyt äkkiä nukkumaan. Moikka moi!

Ankku

lauantai 8. joulukuuta 2012

Joulukuusi


Niin se mieli muuttuu, ja voi olla, että muuttuu vielä tälle jouluaki. En edes ajatellu kuusiasiaa sen kummemmin, muuta ku että meille tulee oikia kuusi. Mutta jotenki alkoi syyhyttää valkonen kuusi, ja kun vielä aattelin, että sitä vois pitää kauemmin aikaa ku luonnon kuusta, niin tuumasta toimeen. Coloresta hankin kuusen, ku niitä me on jo monta joulua myyty, ja ne on hyväksi ja sieväksi havaittu. Ja täytyy sanoa, että onpa meillä komia kuusi. Kattokaa ny:




No sitte tuli probleema: kaikki koristeet on ollu vihreässä kuusessa, joten pelkäsin, että mitenkä ne valkoseen kuuseen sopii. Kuusenkoristelaatikosta löytyi kuitenki hyvin valkoseen kuuseen sopivia koristeita. Jotain kaikkein perinteisimpiä kultasia ja huopasia juttuja jätin pois. Kuusenkynttiläsarjan musta johto oli myös tökerönnäkönen valkosessa kuusessa. Muutamasta kaupasta ja netistä yritin löytää kuusenkynttiläsarjaa valkosella tai kirkkaalla johdolla. Mutta eipä löytyny. Päätin sitte päällystää mustan johdon jollain, koska halusin kumminki perinteiset kuusenkynttilät enkä led-valosarjaa. Johdon peittää nyt teippi: siinä se itsenäisyyspäivän ilta kului mukavasti teippiä johtoon pyöritellen. 



Ei teippikään johtoa mitenkään huomaamattomaksi tee, mutta aika hauska siitä tuli. Tässä vielä muutamia otoksia mun suosikkikoristeista. 

Mummulta saadut vanhat koristeet on ihania.


Vaaleanpunainen pöllö turkooseilla silmänympäryksillä on uusimmista koristeista suosikki


Sukkakoristeet on söpön jouluiset

 Lisbeth Dahlin pinkki pallo kimmeltää kauniisti

Nyt meillä töröttää kuusi olkkarissa hyvän tovin. Jos sitä loppiaiseen asti jaksaa ihastella. Mutta hyvä vaan, että se on jo koristeltu, niin ei tartte aatonaattona pitkän työrupeaman päätteeksi alkaa koristella sitä. 

Ankku


torstai 6. joulukuuta 2012

Valosarjan tuunaus


Hiphei, täällä taas pitkästä aikaa. Kiirettä pukkaa, mutta ei voi mittään. Joulu lähestyy uhkaavaa vauhtia, ja kotona valosarjoja ynnä muita kynttiläjuttuja ilmestyy sinne sun tänne. Tänään Helgan huoneeseen tuunasin tähtivalosarjan. Tämä idea on jostain blogista. En nyt yhtäkkiä muista, mikä blogi se olikaan. 

Tarvitaan valosarja ja muffinivuokapaketti sekä sakset (kynsisakset oli tosi näppärät tähän hommaan). Ja oi että syntyy ihanat valot.






Valosarja oli tarkotus ripustaa hieman nätimmin huoneen kattoon, mutta tähän hätään en löytäny tarpeeksi koukkuja joihin sen oisin roikottanu. Todennäkösesti se jää tuohon. Tuppaa vähä käymään niin, että puoliksi tehty on täälä huushollisa sama ku valmis. Tänään koristelin meille myös joulukuusen. Siitä juttua ens kerralla. 

Ankku

Copyright : Ankkula. Sisällön tarjoaa Blogger.